mä tossa viime yönä mietin asioita, jotka ei ehkä oo niitä maailman mukavampia ja tajusin, et koska oon selvinny siit kaikesta ja saisin olla ylpee. Mut miksen mä oo ? Mä haluisin olla ylpee, mut sitku yritän olla ylpee nii aina tulee joku ja romuttaa mut. Ei mulla taida olla oikeutta olla ylpee, tai siltä musta välillä tuntuu. Onhan se eriasia olla ylpee tollasist asioista ku jostain arvosanoista esimerkiks kokeissa, mut on seki silti jotain.
Ja te jotka puhutte musta paskaa siel pienis lissuringeissänne, nii tulkaa ihmeessä sanomaa päin naamaa. Tiiän, et tätä blogia lukee pariki ihmistä, jotka lukee tätä vaa sen takia, et sais must vähän lisää puhuttavaa. En oikeesti ymmärrä, et miten vitussa te jaksatte päiväst toisee jauhaa sitä paskaa tälläsest maksimaalisen tylsästä ja angstisesta ihmisestä, jonka elämässä ei tapahu mitää. Onhan se toki mukavaa, ku muuttelette siel keskenänne mun elämästä jännittävämpää, mut voisitte kyllä silti lopettaa sen. Gallerias ihmiset vaa tulee kyselee, et onks joku juttu totta ja saahan siinä taas hetken miettiä, et mistä toi ton jutun nyt on repässy, ku siitä vaa puolet totta, mut sit kappaskappas nää jäljelt johtaa aina samoihin ihmisii ja sillee.
Ja sitte te jotka luulette tietävänne musta niin paljon, nii voin sanoa teille, et te ette tosiaan tiedä musta paskaakaa. Ja tähän kohtaa, sopii niin hyvin tää You know my name, not my story.
Te vaan luulette tietävänne, LUULETTE. Täs maailmassa on ehkä 3 ihmistä ketkä voi sanoo, et ne tuntee mut. Ja jos kukaa näist kyseisestä kolmesta ihmisestä sattuu lukemaa tän tekstin, nii tietää kyllä, et mä tarkotan niitä.
Ei mulla kyllä sitte muuta asiaa ollukkaa, mut eläkää nyt hitto vieköö se oma elämäs ja tehkää siitä jännittävää, nii ei tarvii mun elämästä teijän juoruta ja muokkailla siitä jännempää ku se on.
Kiitsmo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti