Mä en tiiä pitäiskö mun olla onnellinen, koska mulla on isä. Tai onhan meil kaikilla, mut mulla on isä joka on elossa ja lähellä. Mulla on isä jonka mä tunnen.
Jotenki luulin, et tää päivä olis sellanen, etten joutuis kuuntelee & kestämää minkää näköst riitelyä, mut eka asia mitä mä kuulin tänää aamulla oli se, et porukat riiteli. Mun haaveet riidattomasta päivästä romuttu siihen, mut en mä tajunnu, et niitähän voi tulla lisääki.
Se sattuu, ku sä tiedät, et vanhemmat ajattelee sun parastas, mutku jos asioita ei osata tuoda oikein esille, nii ei siitä mitää hyötyä oo. Siit syntyy aina riita ku porukat puuttuu mun tekemisii ja se loppuu siihen, ku joku painuu ulos tai huoneeseesa ja paiskaa sen oven perässää kiinni.
Sit kukaa ei edes pyydä toiselta anteeks, vaa pysyy vaa hiljaa ja odottaa millon seuraava riita alkaa.
Se tappaa ihmistä aikapaljon sisältä, ku välillä ei voi muuta miettiikkää, ku et mitä tällä kertaa on tehty väärin.
Ja se pelottaa aina, ku ite ei oo paikalla ja tietää, et porukat riitelee keskenää, koska muutama vuos sitte faija sai sydänkohtauksen ja sillon sitä kiellettii hermostumasta ja käskettii ottaa rauhallisesti. No faija nyt on faija ja eihän toi ny mitää osaa ottaa rauhallisesti ja hermostuu pienistäki asioista. Sit siinä riitelyn lomassa se aina kuitenki muistuttelee vähän siitä sydänkohtauksesta ja sanoo, et kohta tulee varmaan uus.
Aina mä yritän sivuuttaa sen ajatuksen ja yleensä onnistunki, mut mitä sitku sillee tapahtuuki oikeesti ? Mitä jos se tapahtuu mun takia ?
Kui syyllinen olo mulla sit ois ? En mä haluu edes ajatella.
Pienenä faija oli mulle ihan helvetin tärkee ja kerroin sille aina kaiken. Faija oli mulle mun oma sankari, mut sit tapahtu asioita joista mä menetin sit arvostusta faijaa kohtaa ja kaikki muuttu.
En mä sitä sano, etten mä välittäis faijasta, mut en mä enää osaa arvostaa sitä.
Nii monta pahaa ja satuttavaa sanaa kuullu sen suusta jotka lannistaa mut aina. Ja sama juttu mutsinki kans, mut se on satuttanu ehkä vielä vähän enemmän. Ja vaik tää kuulostaaki nyt kauheelta sanoo, nii silti mä arvostan mutsia enemmän.
Mut jokatapauksessa ne on kummatki mun omia vanhempia ja vaikken mä vielä sitä ehkä tajuukkaa, nii ne on kummatki mulle nii tärkeitä, etten luopuis niistä mistää hinnasta.
Vaik kui välil tuntuu, et vihaan niitä yli kaiken, nii silti jossain syväl mä rakastan niitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti